Nahkamaali Vakiovärit

Nahkamaali-Vinyylimaali värikartta
Maalin sävyt kuvissa ovat viitteellisiä vaikka niitä on yritetty saada mahdollisimman lähelle todellisuutta. Värieroja syntyy katsottaessa kuvia eri laitteilla esim. Apple-Android-Tietokone. Applen laitteet esim. saattavat muuttaa beigen sävyjä vihertäviksi. 

Tilaa ensin pieni 30ml testipullo jotta pystyt tarkistamaan värisävyn tai teetä sävy mallipalasta. Muista että saatuasi maalin näet oikean värin vasta kun maali on levitetty ja kuivanut.
Voit sekoitella myös eri sävyjä keskenään, katso alempaa sivulta muutamia helppoja ohjeita.
Uudet maalikaavat 13.7.2023

Silver Effect värillä saat ohuella kerroksella mustan päälle efektin ja useammalla kerroksella peittävän pinnan. Kulta ja Hopea ovat maaleista vähiten peittävät ja niitä kannattaa ottaa enemmän kuin muita maaleja.
 
Mallipalasta saadaan väri tehtyä lähimmäksi tarvitsemaasi sävyä ja tärkeimmissä maalauksissa kannattaa tilata ensin pieni pullo testimaalia vakiovärien tai automaalien kohdalta. Voit siis maalata autokohtaisillakin maaleilla kaikki kohteet jos vakioväreissä ei ole mieleistä sävyä tai tiedät jonkin hienon värin auton sisustasta koska siellä on aika paljon eri värivalikoimia.


Värien sävyttelyohjeita
RAVISTA VÄRIT ERITTÄIN HYVIN ENNEN KÄYTTÖÄ 2-3min.
Tässä muutamia perusohjeita ohjeita värin vaalentamiseksi ja tummentamiseksi. Lisää sävytettä pieni määrä kerrallaan ja kokeile, äläkä koskaan sekoita eri maalin valmistajan maaleja keskenään. Muista että värisävy näkyy oikeana vasta kun maali on kuivanut, pullossa se saattaa näyttää huomattavasti erilaiselta kuin kuivuttuaan.

KERMA BEIGE – vaalea – tumma, keltainen kerma – persikansävyinen kerma
Vaalentaminen: lisää vähän valkoista jolloin sävy ns.kalpenee tai vaalenna vielä vaaleammalla beigellä.
Tummentaminen: lisää vähän umbraa jolloin sävy tummenee, jos laitat liikaa sävy alkaa vihertämään, tämän voi korjata tipalla punaista. Mustaa lisäämällä saadaan erittäin tumma, mutta laita erittäin pieni määrä kerrallaan ja kokeile välillä.
Punertavan sävyinen kerma: lisää pieni määrä punaista.
Kellertävä kerma: lisää pieni määrä kerrallaan keltaista.

IVORY – vaalea – tumma
Vaalentaminen: valkoisella sävy kalpenee, keltaisella saadaan keltaisempi sävy.
Tummentaminen: umbraa lisäämällä sävy tummenee. Mustalla tummenee myös mutta laita erittäin vähän kerrallaan.

KESKIRUSKEA
Vaalentaminen: keltaisella vaalenee mutta punainen sävy häviää, korjataan punaisella. Valkoisella vaalenee myös mutta liika valkoinen muuttaa väriä harmaan suuntaan.
Tummentaminen: mustalla tummenee mutta liika muuttaa sävyä vihreän suuntaan jonka voi korjata lisäämällä punaista. Tummemmalle ruskealla sävyttämiseen voi käyttää violettia.

HARMAA
Vaalentaminen: lisää valkoista tai keltaista. Valkoinen tekee harmaasta kalpeamman, keltaisella saat lämpimämmän sävyn. Liika keltainen tekee vihertävän sävyn jonka saa poistettua tipalla punaista.
Tummentaminen: lisää mustaa vähän kerrallaan. Mustan liika lisääminen saattaa kääntää värin sinisen suuntaan, lisää punaista sinisyyden poistamiseksi.

BEIGE
Vaalentaminen: Lisää valkoista tai keltaista tippoja kerrallaan. Jos sävy muuttuu liikaa kerman suuntaan, korjaa tipoilla punaista.
Tummentaminen: Lisää umbraa tosin liika umbra aiheuttaa vihertävän sävyn. Tämän voi korjata lisäämällä tippoja punaista.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Päivitetty 1.1.2022

Toimitus ja sitä koskevat säännökset

Kaikki tuotteet on tullataan EU:n alueelle myyjän toimesta joten mitään lisämaksuja tai tullaus toimenpiteitä ei tilaajan tarvitse tehdä tai maksaa tilatessa, ostoskorin loppusumma on se maksu jonka kokonaisuudessaan maksat.

-Toimitusajat ja hinnat näkyvät jokaisen tuotteen tuotekuvauksessa tai tuotevalikossa, sekä toimituskulut kassalla ennen maksua sekä ostoskorissa. 24.9.23 alkaen lähetämme kaikki tuotteet pakettilähetyksinäToim.aika alkaa seuraavasta arkipäivästä. Jotkin pienet reklmaatio tai puuttuvat tuotteet saatamme lähettää edelleen kirjekoossa.

- Tuotteet valmistetaan ja pakataan pääsääntöisesti samana tai seuraavana arkipäivänä, poislukien mallipalasta valmistettavat maalit.

-Eri toimitusaikoja sisältävät tuotteet samalle asiakkaalle toimitetaan hitaamman tuotteen mukaanEmme vastaa kuljetutusyhtiöden UPS, Fedex, DHL, Royal Mail, Posti Oyj:n, tullin, lakkojen ym. kolmannen osapuolen toimituksen viivästymisestä aiheutuneita kuluja, koska tälle me emme lähettäjänä mahda mitään.
Mikäli paketti on toimitettu väärään noutopisteeseen ota yhteyttä postiin niin he ohjaavat sen oikeaan noutopisteeseen tai neuvovat asian selvityksessä sillä posti tekee loppujakelun asiakkaalle.
Paketin kadotessa kokonaan kuljetuksessa me teemme asiasta selvityspyynnön kuljetusliikkeelle tai postille.

Nouda paketti ajoissa kun saat ilmoituksen tai he palauttavat lähetyksen omiin selvityskeskuksiinsa ja sieltä toimitus teille uudelleen on postin maksullinen palvelu joka asiakkaan tulee itse maksaa. Jos et kerkiä tai pysty noutamaan pakettia 7vrk sisään postin noutopisteestä voit ostaa postin sivuilta lisää säilytysaikaa. Mikäli paketti ehtii lähteä pois noutopisteestä teidän tulee tilata se takaisin sinne sillä paketti ei palaudu meille (vaikka posti näin virheellisesti väittäisikin) vaan paketti saattaa palautua kuljetysyhtön terminaalin postinumeron mukaiseen noutopisteeseen mutta kuriiriliikkeet eivät ota pakettia vastaan.

Paketin takaisin saaminen noutopisteeseenne voi viedä aikaa 1-2 viikkoa postin hitaudesta riippuen. Paketin seurantaa myös päivittyy yleensä teksti: ei voitu toimittaa asiakkaalle, eikä palauttaa lähettäjälle. Ota tässä tapauksessa postiin yhteyttä lomakkeella: www.posti.fi/perillesaamaton

Emme korvaa noutamattomia lähetyksiä emmekä uudelleen toimituksesta aiheutuneita kuluja.
Noutamatta jättäminen ei myöskään peruuta tilausta eikä oikeuta rahojen palautukseen. Jos tilauksen palautuksesta sovitaan erikseen pakettinne noudon jälkeen katso palautusohjeita alempaa, palautus ei ole maksuton vaan siitä tulee maksaa lähetyskulut sekä tullimaksut.

Kuljetuksessa vaurioitunut lähetys: Tee HETI noutopisteessä vahinkoilmoitus, ota kuvat paketista ja sisällöstä ja ota vahingosta kuittaus asiakaspalvelijalta, tarvitsemme tätä asian jatkokäsittelyssä ehdottomasti, jos paketti ei saavu teille ollenkaan ota yhteyttä as.palveluumme.

Mikäli pakkauksesta puuttuu jotain on siitä ilmoitettava heti (max.5vrk) kun vastaanottatte tuotteet ja laitettava valokuva tuotteista paketteineen meille jos pyydämme sitä.

Tuotteiden kuvat ovat mallikuvia esim. jokin tuotekuva voi olla vain viitteellinen mallikuva ja suurin osa tuotteista on pullotettu/pakattu erilaisiin pulloihin/purkkeihin kuin kuvissa tai mihin valmistajan alkuperäistuote on pakattu. Ostamme tuotteet isoissa erissä ja ne jatkopakataan omiin pakkauksiimme tai pullotetaan suoraan maalitehtaalla niihin.
Samaa ainetta sisältävät tuotteet yhdistetään usein isompiin pulloihin samassa/saman tilaajan tilauksessa esim. Tilaus 2x50ml saatetaan yhdistetää yhteen 100ml pulloon tai 3x60ml pakataan 230ml pulloon. Jos jokin tuotekoko, pakkaus tietty tuoteominaisuus on sinulle erittäin tärkeä jossain tuotteessa(esim. fyysinen koko ulkomittojen puolesta, alkuperäispakkaus ym.) ja se arveluttaa niin kysy siitä aina ennen tilausta. Tuotteita ei voi palauttaa tai vaihtaa ilmaiseksi, palautusten maksusta ja toimituksesta voit lukea alempaa.

Tilausten muutokset

Tilausten muuttaminen ei tilauksen teon jälkeen yleensä onnistu, valitse siis tuotteet oikein ja tarkista ne huolellisesti ennen tilauksen tekemistä. Tilaamasi tuotteet välittyvät tilaushetkellä valmistajalle ja tuotteiden pakkaus ja valmistusprosessi alkaa heti, eikä niitä  yleensä ehditä perumaan ennenkuin ne on jo valmistettu.
Värikartan ja tuotekuvien värisävyt ovat suuntaa antavia viitekuvia ja autokohtaisissa sävyissä tarkista autosi sävy aina sisustan värinrolla älä osta väriä värikarttojen mallikuvien perusteella. Tuotekuvien sävyt muuttuvat puhelimen, tietokoneiden ym. Näytöllä ja esim. tietokoneen, tabletin tai puhelimen kesken värikartan jotkut sävyt muuttuvat ja siksi ne eivät vastaa täysin oikeaa sävyä eikä niitä ole edes mahdollista saada kaikkiin näyttöihin näyttämään samalta, tilaa tarvittaessa ensin pieni 30ml pullo testimaalia.

Jos sinulla on epäselvyyttä värin tai tuotteen kanssa ota meihin yhteyttä ennen tilauksen tekemistä. Autojen merkkikohtaiset sävyt tehty ns.uusia autoja vastaaviksi joten jos penkkisi on tummunut/kulunut/likainen tai siinä käytetty joskus värjääviä imeytyneitä balsameita, värillisiä nahanhoito, ym. aineita väri ei välttämättä ole enään sama kuin se on uutena ollut samoin aurinko myös muuttaa joitain sävyjä aika paljon jo muutamassa vuodessa.

Palautukset/peruutukset

Maalit ym.tuotteet sävytetään/pakataan asiakkaan valitseman värisävyn/pullokoon mukaan ja tuotteilla ei ole ns.suomen kuluttajasuojalakiin perustuvaa palautus/perutuusoikeutta, tuote ja tuotekoko yksilöidään aina asiakkaalle ja myydään Iso-Britaniasta ja tämän vuoksi tilausten ilmainen peruuttaminen/palauttaminen ei ole käytössä. Valmiiksi asiakkaalle jo sekoitetun maalin tilauksen peruuttaminen ei onnistu. Tilauksissa sovelletaan lähtömaan(UK) kuluttajasuojalakeja.

Jos tuotteiden palautuksesta kuitenkin sovitaan erikseen asiakkaan kanssa, palautus tapahtuu alla mainituin tavoin ja yhteydenotot tulee ottaa yhteydenotto lomakkeen kautta.

Tuotteiden palautuksessa/vaihdossa tulee ostajan (asiakkaan) maksaa aina palautuskulut ja tullimaksut(UK) eli palautus tulee lähettää paketti DDP ehdolla, lähetysmaksuja/tullimaksuja ei palauteta, palautuksen maksaa asiakas kokonaisuudessaan, jos tuote palautetaan tullaamatta se ei saavu meille. 

Lähetyskulut esim. omapostin kautta tehtynä 21,90€-22,90€ S tai M paketti, ei vaaralliset aineet ja palautuksessa tulee aina ensin ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme jolloin sovimme palautuksesta. Varmista myös Postilta että pystyt lähettämään palautuksen niin että lähettäjä(asiakas) maksaa tullauksen, jos tämä ei ole mahdollista käytä kuriirikiikkeitä UPS, DHL ym. 
Suosittelemme palautuksiin UPS tai DHL:n palvelua koska he hoitavat silloin kaiken paperityön/tullauksen ja saatte heiltä ohjeet mitä liitteitä heille tulee toimittaa.

Palauttaessa Postin kautta tulee täyttää seuraavat liiteasiakirjat:

Paketit: Osoitekortti, tulliluettelo CN23, 3 kpl kauppalaskuja(kuitti). Liiteasiakirjat täytetään englanniksi.

Huomioi lisäksi, että Tullin sähköinen vienti-ilmoitus tulee tehdä yllä olevien lisäksi, mikäli lähetyksen arvo on yli 1000€, tai jos lähetyksessä on jotain tullirajoitusten alaista tavaraa

Vaarallisten aineiden kohdalla on käyttettävä aina kuriiripalveluita UPS, DHL ym. Kuriiripalveluiden hinnat vaihtelevat painon, paketin koon ja sisällön mukaan.

Ilman oikeita tai virhhellisillä dokumenteilla kuljetus jää jo suomen tulliin eikä lähde maasta, huomioi myös luettelon oikeellisuus tullimaksut menevät sen mukaan.

Palautus tehtävä 14vrk kuluessa ja tuotteen oltava uudelleen uutena myytävissä.
Maksupalautus tai vaihtohinta tulee vain itse tuotteesta(ei siis postin, kuriiripalveluiden kuljetus/tullikuluista, ym.kuluista) ja se tehdään tuotteen meille saavuttua 14vrk sisään.
Maksunvälittäjän veloittamat rahanpalautuskulut vähennetään palautussummasta (Maksekeskus 10€, Stripe 10€, PayPal 9€) aina tilausten peruuntuessa. Yleensä annamme alennuskoodin jolla asiakas voi tilata vastaavat tuotteet jos on tilattu esim. väärä maalisävy ja tällöin palautuksesta ei mene maksu palautuskuluja.

Stripe Checkout maksut: Jos maksua ei makseta heti tilauksen jälkeen se peruuntuu tunnin sisään eikä sitä enään tule maksaa, peruutuksesta saa ilmoituksen sähköpostilla.

Mikäli olette maksaneet vain osan maksusta tilausta ei myöskään voida enään perua eikä maksua palauteta. Jos tilaaja ei tässä tapauksessa maksa puuttuvaa loppusummaa, tilausta ei myöskään toimiteta ennen puuttuvan maksun suoritusta ja maalit jäävät odottamaan tullivarastoon kunnes loppumaksu on maksettu, jos maksua ei makseta 1kk:n sisään tuotteita ei enään toimiteta. Uudesta osamaksusta samaa tilaukseen Stripe perii kulloinkin uuden maksukulun 1-3€, riippuen maksettavasta summasta. Älä koskaan maksa Stripe maksua kahteen kertaan jos olet maksanut ensimmäisen suorituksen väärällä summalla vaan ota yhteyttä asiakaspalveluun. Jos tilaus maksetaan Stripe maksutavalla kahteen kertaan palautus tehdään 30vrk kuluessa ja palautuksesta peritään käsittely ja palautusmaksuja 10€.

Maksujen prosessoinin, välityksen ja siitä kerätytyt tiedot hoitaa Maksekeskus AS, Stripe ja PayPal, me emme kerää eikä meille näy mitään maksuihin liittyviä tietoja. 

Suomen Posti antaa usein virheellistä tietoa ilmaisista palautuksista ym. Joten luethan toimitusehdot tarkkaan koska kyseessä on EU:n ulkopuolelta tilattu/toimitettava tuote, johon sovelletaan lähtömaan (Iso-Britanian) lakeja. 

Reklamaatiotapauksissa asiakkaan on toimitettava tuote meille omalla kustannuksellaan ja reklamaation päätöksestä riippuen palautuskulut joko palautetaan tai ne jäävät asiakaan maksettaviksi. Reklamaatiota ei pystytä käsittelemään jos asiakas ei suostu toimittamaan reklamaation kohteena olevaa tuotetta tarkastukseen. Mikäli tuotteessa ei todeta esim. vikaa laitevalmistajan yms. toimesta tuotteen palautuksen maksaa asiakas, jos tuotteen haluaa vielä  itselleen takaisin. 

Tilaamalla tuotteet hyväksytte nämä toimitusehdot ja tietosuojan.